Tumman veden päällä

Elokuva-arvostelu

Tumman veden päällä on Peter Franzénin ohjaama, hänen omaan romaaniinsa perustuva synkkä draama 1970-luvun Keminmaalla asuvasta perheestä. Elokuvan pääroolissa on Olavi Angervo, joka näyttelee seitsemän vuotiasta, koulun alkuun valmistautuvaa Peteä, joka asuu äitinsä, siskonsa ja isäpuolensa kanssa. He ovat hyvin onnellisen oloinen ja paljon yhdessä aikaa viettävä perhe.

Peten isä on selvinpäin unelma isä, hyvä poliisi ja helposti rakastettava mies. Alkoholin vaikutuksen alaisena hän muuttuu aivan eri ihmiseksi. Vaikka hän onkin väkivaltainen humalassa, hän silti rakastaa lapsia ja heidän äitiään suunnattomasti. Peten biologinen isä Keke yrittää myös pysyä kuvioissa mukana ja viettää satunnaisesti aikaa poikansa kanssa. Keke on Helsingistä ja puhuu stadinslangia, josta pojan on vaikea ajoittain pysyä perillä. Pete ei tunne oloaan ollenkaan kotoisaksi Keken seurassa.  Peten isä ei tietenkään hyväksy Keken tapaamisia ja kostaa ne pojan äidille, niin kuin kaiken muunkin.

Pikkuhiljaa Pete alkaa ymmärtää, ettei heidän perhe-elämänsä olekaan pelkkää ruusuilla tanssia. Päivisin kaikki on normaalisti ja kaikki ovat iloisia, mutta öisin hän heräilee omituisiin ääniin ja huomaa äidillä mustelmia seuraavina päivinä. Yhtäkkiä isä katoaa johonkin ja mummo ja pappa huolehtivat lapsista. Isovanhempien luona kyläillään yhä useammin ja aina kotiin palatessa isä odottaa lahjojen kanssa. Isä pyytelee anteeksi tekosiaan, eikä äitikään osaa olla vihainen pitkiä aikoja. Keken kuvioissa pyöriminen ei ainakaan paranna tilannetta ja eräänä yönä Pete herääkin hentoon koputukseen ikkunan takaa. Siellä on äiti vähissä vaatteissa, ulos lukittuna. Sisälle päästyään äiti käskee lasten pakata tavarat, taas lähdetään mummolle.

Tuohon aikaan tuollainen perhe-elämä oli varmasti yleistä ja niin sanotusti normaalia. Nykypäivänäkin tuollaista tapahtuu, mutta kynnys ilmoittaa väkivallasta viranomaisille on madaltunut huomattavasti, joten tapaukset ovat varmasti vähentynyt. Tarina on Peter Franzénin omiin kokemuksiin ja lapsuuteen perustuva, mikä tekee elokuvasta jollakin tapaa entistä liikuttavamman. Varsinkin vähän herkemmälle katsojalle tulee todennäköisesti tippa linssiin useampaankin otteeseen, kun taas sellaiselle joka on lapsuudessaan kokenut samankaltaista, elokuva voi olla hyvin raskasta katsottavaa. Elokuva sai minut pohtimaan alkoholin käyttöä ja sen vaikutusta ympärillä oleviin ihmisiin. Elokuva sai minut pohtimaan myös rakkauden voimaa ja sokeutta. Peten äiti antoi niin kauan anteeksi miehelleen tämän väkivaltaisen käytöksen, kunnes väkivalta kohdistui myös lapsiin.